EiNoS orkesteri Orkesterin perustaminen tapahtui osin sattumalta. Arto, Jouni ja minä (Jouko), olimme soittaneet ja laulaneet vaihtelevissa kokoonpanoissa aina Siilinjärven kansalaisopiston bändikerhoissa. Tästä saamme kiittää opettajaamme Tonya, joka meitä jaksaa ohjastaa. Taisi olla 2021 talvella, kun Arto kysyi, voitaisiinko kokeilla harjoittelemista myös omallakin kokoonpanolla. Niin löimme kättä päälle ja saimme Siilinjärven seurakunnalta aikaa bänditilaksi. Ensimmäiset pari kertaa olivat kyllä aikamoista kaaosta. Usko tekemiseen kuitenkin vahvistui ja muutama kappale alkoi kuulostaa jopa yllättävän hyvältä. Orkesterille piti keksiä nimi, emmekä missään nimessä halunneet rajata sitä trioksi tai sellaiseksi joka viittaa bändin jäseneen. Eikä sen tarvitsisi tarkoittaa mitään suurempaa: Ei on englanniksi No, ja meitä on useampi. Joten EiNoS. Lisäksi viittaus Eino Leinoon ei ole pahitteeksi. Se oli siinä. Ja koska bändillä on nimi, pitää olla myös keik...